Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ystävät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ystävät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. toukokuuta 2016

Treeniviikonloppu #withthebestfriend

Viime viikonloppuna vietimme parhaan ystäväni Elinan kanssa treeniviikonloppua Seinäjoella. Oli ihan huippu viikonloppu!! Kaikki huolet ja murheet unohtuivat ja sai keskittyä vain siihen, mikä tuntuu omimmalta eli liikuntaan, syömiseen ja lepoon.

Olen viettänyt tälläisiä treeniviikonloppuja aikaisemminkin muutaman kerran ja aina ne ovat yhtä mahtavia! Viime kesänä tein treeniviikonlopun itsekseni täällä kotona, viime syksynä Helsingissä, josta olenkin kirjoittanut pienen jutun tuonne toiseen blogiini, yksi treeniviikonloppu vietettiin myös miehen kanssa Helsingissä. Nyt suunnittelemmekin Elinan kanssa kesäksi jo seuraavaa treeniviikonloppua.


Lauantaina aloitimme treenit Fressillä, jossa molemmat teimme omat treenimme. Minä tein crossfit treenin, joka minulta oli jäänyt viime viikolta välistä ja Elina teki oman ohjelmansa mukaan olkapäätreenin. Meillä on Elinan kanssa eri tavoitteet, joten treenitkin ovat erilaiset. Elina tähtää bodyfitness kisoihin ensi keväälle ja itse tähtään ensi kevään sm-uinteihin.


Salitreenin jälkeen kävimme syömässä lounasta. Hyvin ravittuna lähdimme vielä päivän toisen treenin pariin uimahallille. Tunnin polskuteltuamme lähdimme meille, jossa meitä odotti "neljän tähden" illallinen. Ruuan jälkeen siirryimme paljuun palauttelemaan Nocco BCAA:ta juomien kanssa. Alkoholi ei tälle viikonlopulle kuulunut tietenkään. Nuo Nocco BCAA juomat ovat muuten aivan loistavia viikonloppujuomia ja miksei muutenkin. Mukavan hapokkaita ja sisältävät lisäksi BCAA-aminohappoja sekä vitamiineja.


Paljuilun jälkeen vielä vähän kehonhuoltoa rullaillen ja somettaen (hehe) ja uni oli valmis saapuvaksi. Aamulla lähdimme reippailemaan ulos jo ennen aamupalaa. Cessu tuli myös mukaan joten vauhti ei voinut olla kovin hurja, jotta tämä meidän vanhus jaksaisi kulkea myös mukana. Välillä teimme vähän askelkyykkyjä, polvennostojuoksua, kyykkyhyppyjä ja hölköttelyä niin hyvä lämpö ja hiki tuli. Toimiva herätys keholle ja mielelle!


Aamupalan nautittuamme lähdimme viikonlopun viimeiseen treeniin Fressille. Minä treenailin crossfit wodin, jossa tavoitteena oli saada 100 kippileukaa 20 min aikarajaan. Aina jos kädet irtosivat tangosta niin piti tehdä rangaistukseksi 10 askelkyykkyä. Kippileuat eivät itselläni ihan aina vielä onnistu, joten käytin apuna kuminauhaa. Askelkyykyissä oli 30 kg. Aikaa meni 18 min 40 sekuntia. Ensi kerralla aion yrittää tehdä ainakin osan leuoista ilman kuminauhaa, sitten voi olla että ihan 100 leukaa ei tuohon 20 minuuttiin mene. :D


Hyvää tiistaipäivää kaikille!
<3:  Heidi





torstai 16. heinäkuuta 2015

Kesäluukku 25: Hyvänolon ihmisiä

Luukku 25: Hyvänolon ihmisiä
Koska todennäköisesti voit valita ystäväsi, kiinnitä huomiota seuraaviin seikkoihin.

- Valitse ihmisiä, jotka ajattelevat että olet upea, ja tukevat sinua.
- Älä vähättele kohteliaisuuksia, joita saat sinua ihanina pitäviltä ihmisiltä.
- Kuinka paljon vietät aikaa ihmisten kanssa, jotka saavat olosi hyväksi?
- Järjestä aikaa, jotta voit viettää sitä sinulle erityisten ihmisten kanssa. Älä tee sitä virhettä, että laitat heidät syrjään, koska olet niin "kiireinen". Pidä yhteyttä, jotta he tietävät sinun ajattelevatn heitä.
- Laita ihmiset, joita rakastat, etusijalle joka päivä.


Oma vinkki!
Liian usein tulee syytettyä kiirettä, jos en ehdi tavata ystäviäni. Kyllä sitä ehtii jos niin haluaa! Yleensä työviikolla joudun sopimaan treffit ystävieni kanssa ihan aikataulutetusti. Parempi sekin kuin ei ollenkaan! Mutta välillä on ihanaa kun voi ihan ilman kiirettä tai muita suunnitelmia nähdä ja viettää aikaa, ilman että se on kalenteriin lyöty. Ja liikuntatreffit on aina mainio tapa yhdistää kaksi kärpästä yhdellä iskulla! ;)

torstai 9. heinäkuuta 2015

Kesäluukku 18: Konfliktin ratkaisu

Luukku 18: Konfliktin ratkaisu
Onko sinulla taipumusta käyttäytyä hyökkäävästi, vaikka pelkkä jämäkkyyskin saisi asiat pyörimään? Vai annatko passiivisesti ihmisten kävellä ylitsesi, kun et tiedä, miten sanoa ei.

Tässä yhdeksän tapaa käsitellä konflikti tyynesti:
- käytä sanaa 'minä'
- keskity.
- kuuntele tarkkaan.
- koeta tarkastella asiaa toisen näkökulmasta.
- vastaa arvosteluun empaattisesti.
- tunnusta oma osuutesi.
- etsi kompromissia.
- ota aikalisä.
- älä anna periksi.

Välillä on hyvä katsoa tilannetta tai asioita vähän eri vinkkelistä ;)

Oma vinkki!
Tuo 'Käytä minä-sanaa' on itsellenikin erittäin hyvä vinkki. Helposti, varsinkin kotona, tulee käytettyä liiaksi 'sinä' sanaa ja sehän nyt ei ole hyvä juttu ollenkaan. Joten 'minä' sana käyttöön ahkerasti mahdollisissa tulevissa konflikti tilanteissa! ;)

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Kesäluukku 17: Turistina kotikaupungissasi

Luukku 17: Turistina kotikaupungissasi
Ehkä toisinaankin tarvitsisit lomaa ja siksi tunnet itsesi stressaantuneeksi, mutta juuri nyt sinulla ei ole tilaisuutta pitää lomaa. Mitäpä jos olisit turisti, vaikka et itse asiassa lähtisikään minnekään? Voit yllättyä, kuinka hauskaa on tarkastella omaa kotikaupunkiaan: siellä on vaikka kuinka nurkkia ja sopukoita, joita et ole aikaisemmin tutkinut.

Käy vaikka kirjastossa etsimässä tietoa kotipaikastasi ja kulje niin kuin et olisi koskaan aikaisemmin ollut paikalla ja pidä hauskaa. Vältä tekemästä sitä, mitä teet normaalisti, ja kokeile kaikkea uutta.

Jalasjäreven Pirunpesä, jossa käytiin viime vuonna.
Monesti tämänkin ohi oli ajettu, mutta vasta nyt pysähdyttiin sinne :D

Oma vinkki!
Olen huomannut vuosittaisilla Roadtrip-matkoillani, että Suomessa on todella paljon kaikkea nähtävää eli aina ei tarvitse todellakaan lähteä ulkomaille lomalle. Olemme ystäväni Miran kanssa löytäneet monia hienoa pieniä nähtävyyksiä ja paikkoja Suomesta. Nyt ehkä olisikin paikallaan ihan Seinäjoki-Ilmajoki lomailu. Saattaisi löytyä jotain uutta tai sitten ainakin tulisi käytyä niissä paikoissa, jotka tietää ns. turistikohteiksi, mutta joissa ei jostain kumman syystä ole vielä tullut käytyä. Ehkä juuri siksi että ne ovat liian lähellä! :D Katsotaan mitä löydän! Kerron sitten teillekin! ;)

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kesäluukku 14: Ei henkilökohtaista

Luukku 14: Ei henkilökohtaista
Lakkaa ottamasta kaikki asiat henkilökohtaisesti, se helpottaa stressiä. Suhtautuminen auttaa niin liikenneruuhkan, huonotuulisen pomon, simahtaneen tietokoneen kuin kadonneiden avaimien sietämiseen.

 

Oma vinkki!
Minulla on paha tapa ottaa asioita henkilökohtaisesti, varsinkin kotona. Töissä toteutan tätä ohjetta koko ajan. Mikähän siinä on, että kotona ottaa helpommin itseensä asioista kuin töissä? Onko teillä muilla yhtään samanlaisia kokemuksia vai olenko ainoa? :D Täytyykin ottaa kotona tämä suhtautumistapa myös käyttöön! ;)

torstai 2. heinäkuuta 2015

Kesäluukku 11: Pelaa pelejä

Luukku 11: Pelaa pelejä
Lapsena pelasit varmasti usein pelejä. Afrikan tähden ja Monopolin parissa aika kului ja oli hauskaa. Aikuisena saatat ajatella, että olet liian kiireinen pelataksesi pelejä ja etteivät ne ole sinua varten.

Älä kuitenkaan aliarvioi pelaamisen vaikutusta stressiin. Kokoontuminen lautapelin vierelle antaa tilaisuuden olla yhdessä, kilpailla leikkimielisesti ja jakaa iloa voitosta. Pelaaminen luo rentouttavan hetken yhdessä toisten kanssa.

Tänään lähti Suomalaisesta kirjakaupasta mukaan
neljäs lisäosani (Pedot ja paimenet) Carcassoneen :)
 
Oma vinkki!
Omat suosikkilautapelini ovat Carcassone sekä Cluedo. Tyttöjen kanssa tulee pelattua ja kyllä me miekkosenkin kanssa välillä pelataan kaksinkin, mutta harvemmin. Siihen voisin tässä kesälomalla vähän panostaa enemmän! ;)

tiistai 23. joulukuuta 2014

Luukku 23 - Vähennä älylaitteiden käyttöä

Nyt on jouluaaton aatto. 
Joulu on ihan ovella. 
On rauhoittumisen paikka. 
Aika keskittyä nukkumiseen, syömiseen, perheeseen ja lasten riemuun. 
Läsnäoloon. <3

Mitä jos tänä jouluna jättäiset älypuhelimen ja tabletin selailun vähemmälle?
Mitä muute teit silloin kun älylaitteita ei vielä ollut? Mihin käytit vapaa-aikaasi? Itse mietin tätä yksi päivä ja seuraavanlaisia ajatuksia nousi muun muassa esiin.

- Ensinnäkin vietin enemmän aikaa ystävien kanssa eli hengailimme ja juttelimme. Nyt hengailemme omilla tahoillamme ja lähettelemme viestejä facebookin, whatsupin, viberin kautta.

- Toiseksi olin pöytäkoneella, tein sillä sen mitä piti ja siirryin sitten tekemään muita askareita esimerkiksi katsomaan televisiota yksin tai yhdessä perheen kanssa. Nyt olen puhelimella/tabletilla katsoessani televisiota.

Tässä nyt vain kaksi esimerkkiä jotka puhuttelivat minua. Muistan kuinka ennen älypuhelinta olin enemmän läsnä rakkaimmilleni. Haluan olla sitä jatkossakin. Joten tänä jouluna älypuhelin ja tabletti jäävät makkariin yöpöydälle ja aion keskittyä läsnäoloon rakkaimpieni kanssa! <3


PS. Mitä muuta voisi tehdä älypuhelimen/tabletin sijasta? :)

- pelata lautapelejä
- katsoa leffaa siihen kunnolla keskittyen
- käydä ulkoilemassa tai potkukelkkailemassa
- tehdä lumienkeleitä, leikkiä lumisotaa
- vetää pulkkaa tai istua pulkan kyydissä
- käydä hiihtämässä tai luistelemassa
- pelata pleikkaria porukalla esim. singstaria
- lukea kirjaa
- kuunnella musiikkia ja tanssia
- kirjoittaa kirje/päiväkirjaa/runo tms.
- leipoa, tehdä ruokaa yhdessä
- saunoa, tehdä käsi- tai jalkahoitoja toisille vuorotellen
- hieroa tai piirtää selkään
- piirtää, maalata tai askarrella
- kutsu ystävät glögille
- käydä ystävän luona kylässä

Tässä muutama vinkki joulupyhiksi, millä voisi korvata älypuhelimen. ;) Joulunodotusta! <3

torstai 11. joulukuuta 2014

Luukku 10 - Vietä Me-päivää

ME-PÄIVÄ <3
Vietä rakkaasi tai ystäviesi kanssa Me-päivää, voit kutsua sitä myös Treffi-päiväksi tai -illaksi. Miten vain haluat. ;)

Monesti arjen kiireen keskellä unohtuu niin oma aika kuin se yhteinen aika kumppanin kanssa.
Miten ihanaa se on kun saa hetken viettää sen rakkaimmana kanssa kahden keskistä aikaa jotain mukavaa puuhastellen! <3 Useasti vain saattaa olla niin, että kun sellainen vapaa hetki koittaa sattumalta niin kumpikaan ei jaksa tehdä tai saatika suunnitella mitään tekemistä juuri silloin.

Tässä muutamia ideoita Me-päivän suunnitteluun :)

1. Sopikaa vakio treffipäivä (esim. joka kuun toinen lauantai, tai joka toinen viikko perjantaisin). Näin teidän on helpompi saada lastenvahti jos tarve vaatii ja suunnitella aikataulut niin, että tähän päivälle ei muita suunnitelmia oteta.
Miksi suunnitella etukäteen ja laittaa kalenteriin? No onhan sinne kalenteriin lyöty ne tärkeät työasiat, lasten harrastukset, treenit ym. joten miksi ei myös illanviettoa sen rakkaimman ihmisen kanssa? ;)

2. Vuorotelkaa kumpi suunnittelee treffi-illan. Jos teillä on esimerkiksi treffit kerran kuussa niin siinä on rutkasti aikaa suunnitella omat treffinsä. Näin toinen saa aina vuorollansa yllättää toisen ja toinen saa olla yllätettävänä. Tästä ei kannata kuitenkaan ottaa paineita. Jo se kahdenkeskinen aika sinällään on varmasti luksusta ilman sen suurempia yllätyksiä. ;)

3. Käykää syömässä ja myös tekemässä jotain. Monesti ne treffi-illat saattavat sisältää vain ulkona syömisen. Suunnitelkaa treffit niin, että käyttekin syömässä tällä kertaa jossain, missä ette ole ennen käyneet, vaikka toisella paikkakunnalla, ja tehkää sen jälkeen tai sitä ennen jotain yhdessä. Se voi olla vaikka keilaamista, biljardin pelaamista, ulkoilua, frisbeegolfausta, elokuvissa käynti, ruuanlaittoa tai vaikka saunomista tms. Vain taivas on rajana. Ja ei joka kerta todellakaan tarvitse olla jotain spesiaalia ja uutta. Se sama, hyväksi todettu ruokapaikka toimii varmasti useampaankin otteeseen. Ja keilaamassakin ovi käydä muutaman kerran peräkkäin. ;)

Kannustan ehdottomasti kaikkia pariskuntia/aviopareja/äitejä ja isiä panostamaan siihen yhteiseen aikaan. Ja miksei nämä päivät voisi olla myös Perhe-päiviä? :) Laatuaikaa perheen kanssa toimii ihan yhtä hyvin. 

Tuona päivänä tärkeintä on yhdessäolo ja -tekeminen. Läsnäollen. <3