Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Liikunta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. toukokuuta 2016

Treeniviikonloppu #withthebestfriend

Viime viikonloppuna vietimme parhaan ystäväni Elinan kanssa treeniviikonloppua Seinäjoella. Oli ihan huippu viikonloppu!! Kaikki huolet ja murheet unohtuivat ja sai keskittyä vain siihen, mikä tuntuu omimmalta eli liikuntaan, syömiseen ja lepoon.

Olen viettänyt tälläisiä treeniviikonloppuja aikaisemminkin muutaman kerran ja aina ne ovat yhtä mahtavia! Viime kesänä tein treeniviikonlopun itsekseni täällä kotona, viime syksynä Helsingissä, josta olenkin kirjoittanut pienen jutun tuonne toiseen blogiini, yksi treeniviikonloppu vietettiin myös miehen kanssa Helsingissä. Nyt suunnittelemmekin Elinan kanssa kesäksi jo seuraavaa treeniviikonloppua.


Lauantaina aloitimme treenit Fressillä, jossa molemmat teimme omat treenimme. Minä tein crossfit treenin, joka minulta oli jäänyt viime viikolta välistä ja Elina teki oman ohjelmansa mukaan olkapäätreenin. Meillä on Elinan kanssa eri tavoitteet, joten treenitkin ovat erilaiset. Elina tähtää bodyfitness kisoihin ensi keväälle ja itse tähtään ensi kevään sm-uinteihin.


Salitreenin jälkeen kävimme syömässä lounasta. Hyvin ravittuna lähdimme vielä päivän toisen treenin pariin uimahallille. Tunnin polskuteltuamme lähdimme meille, jossa meitä odotti "neljän tähden" illallinen. Ruuan jälkeen siirryimme paljuun palauttelemaan Nocco BCAA:ta juomien kanssa. Alkoholi ei tälle viikonlopulle kuulunut tietenkään. Nuo Nocco BCAA juomat ovat muuten aivan loistavia viikonloppujuomia ja miksei muutenkin. Mukavan hapokkaita ja sisältävät lisäksi BCAA-aminohappoja sekä vitamiineja.


Paljuilun jälkeen vielä vähän kehonhuoltoa rullaillen ja somettaen (hehe) ja uni oli valmis saapuvaksi. Aamulla lähdimme reippailemaan ulos jo ennen aamupalaa. Cessu tuli myös mukaan joten vauhti ei voinut olla kovin hurja, jotta tämä meidän vanhus jaksaisi kulkea myös mukana. Välillä teimme vähän askelkyykkyjä, polvennostojuoksua, kyykkyhyppyjä ja hölköttelyä niin hyvä lämpö ja hiki tuli. Toimiva herätys keholle ja mielelle!


Aamupalan nautittuamme lähdimme viikonlopun viimeiseen treeniin Fressille. Minä treenailin crossfit wodin, jossa tavoitteena oli saada 100 kippileukaa 20 min aikarajaan. Aina jos kädet irtosivat tangosta niin piti tehdä rangaistukseksi 10 askelkyykkyä. Kippileuat eivät itselläni ihan aina vielä onnistu, joten käytin apuna kuminauhaa. Askelkyykyissä oli 30 kg. Aikaa meni 18 min 40 sekuntia. Ensi kerralla aion yrittää tehdä ainakin osan leuoista ilman kuminauhaa, sitten voi olla että ihan 100 leukaa ei tuohon 20 minuuttiin mene. :D


Hyvää tiistaipäivää kaikille!
<3:  Heidi





perjantai 17. heinäkuuta 2015

Kesäluukku 26:Vältä hyperventilaatiota

Luukku 26: Vältä hyperventilaatiota
Stressi voi aiheuttaa hyperventilaatiota, mikä tarkoittaa, että hengität joko nopeammin ja/tai syvemmin kuin on tarpeellista. Ruumiisi saa liikaa happea ja tarvitsee tasapainoon päästäkseen hiilidioksidia. Et anna ruumiillesi tilaisuutta pitää tarpeeksi kauan hiilidioksidia ja niinpä se ei voi hyödyntää siinä olevaa happea. Tämä aiheuttaa sinussa tuntemuksen, että sinulla on liian vähän ilmaa, vaikka sitä itseasiassa on liikaa.

Jos siis huomaat hyperventiloivasi, hengitä hitaasti ja rytmikkäästi vatsallasi. Voit myös koettaa pienentää hengenvetoja. Jos sinusta tuntuu, ettet saa hengitystäsi hallintaasi, hengittele käsiisi, jotka laitat kupiksi suun ja nenän eteen.


Uintivinkki!
Uimareilla näkee monesti esiintyvän erityisesti kisoissa hyperventilaatiota, itsekin olen sen kokenut monesti. Erittäin ikävä tunne. Itselläni veteen puhaltaminen rauhallisesti tasaa hengitystä hyvin.

Tätä samaa tunnetta saattaa esiintyä erityisesti vapaauinnin hengitystä harjoitellessasi. Olet ehkä uudessa ja vähän stressaavassa tilanteessa vedessä, joten saatat hengittää nopeammin ja tai liian syvään.

- Rauhoita mielesi.
- Hengitä ihan rauhallisesti alkuun muutaman kerran veden pinnan yläpuolella.
- Sen jälkeen hengitä rauhallisesti, mutta kuitenkin tehokkaasti uloshengitys veteen, nosta pääsi veden pinnan yläpuolelle ja ota rauhassa happea (mutta ei liian syvään).
- Toista muutaman kerran niin että olet rauhallinen ja happi tuntuu kulkevan ihan hyvin.
- Jatka uintiasi ja keskity rauhallisuuteen.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Kesäluukku 10: Keinu

Luukku 10: Keinu
Tämä liike auttaa poistamaan jännitystä selästä ja helpottaa veren virtausta.

Makaa selälläsi, mieluiten matolla tai jumppa-alustalla. Vedä polvet leukaasi ja kiedo käsivartesi säärien ympärille tukemaan niitä. Keinu varovasti edestakaisin. Paine, joka kohdistuu selkärankaan, aukaisee jumeja ja helpottaa verenkiertoa.

Voihan sitä "keinua" näinkin päin ;)

Oma vinkki!
Kokeile yhdistää liikkeeseen myös pysähdys. Eli kun keinut ensin hartioita kohti ja palaat takaisin ylös, pysäytä itsesi niin etteivät jalat osu lattiaan. Pysy hetki aivan liikkumattomana ja lähde taas uudestaan keinumaan. Vatsalihakset saavat samalla hyvää treeniä ja tasapainosi kehittyy! ;)

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kesäluukku 2: Mene uimaan

Tässäpä minun mieleen sopiva aihe! ;)

Luukku 2: Mene uimaan
On vaikea löytää liikuntalajia, joka voimistaa ruumista ja tyynnyttää mieltä yhtä hyvin kuin uiminen. Uiminen lievittää stressiä ja jännitystä, tekee hengityksestä säännöllisempää ja stimuloi verenkiertoa. Nivelet eivät myöskään rasitu uidessa.




Mene siis uimaan altaanmitallinen tai kaksi, ihan vain huvin vuoksi. Kuinka hyvältä tuntuukaan, kun vesi kannattelee vaivattomasti. Lisäksi uimisen toistuvat liikkeet ovat tyynnyttäviä ja meditatiivisia.

Oma vinkki!
Jos et vielä ole löytänyt uinnin tyynnyttävää ja meditatiivista vaikutusta, olet jäänyt paljosta paitsi! Joten käy uimassa ihan vain huvin vuoksi vaikka lastesi, ystäväsi tai puolisosi kanssa. Luota minuun, et tule katumaan! ;)

PS. Meidän perhe on juuri nyt lomareissula Helsingissä. Lintsillä käyty ja äsken käytiin hotellin uima-altaalla uiskentelemassa! Teki hyvää vaikka vain pomppi, sukelteli ja teki kuperkeikkoja ;)

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Aktiiviloma Lanzarotella

Mun "mökki" jossa asustin Puerto Del Carmenissa, Hyde Lane Parkissa :)

Pyöräily säät vaihteli kylmästä viileään ja sateisesta tuuliseen, joten hihoilla mentiin kaikki pyöräilyt.

Onneksi välillä edes aurinko pilkisti ;)

Ja maasto oli vaihtelevaa myös: ylämäki-alamäki, muka tasamaa, muka alamäki onkin ylämäki :D

Hyvää reeniä tuli niin reisille ku pääkopalleki näissä Lanzaroten maisemissa ;)

Kävely-hölkkä lenkeilläkin kävin parina päivänä rannalla aaltoja ihailemassa <3

Aalto tulee!! ;)

BELIEVE <3

Päivällä onneksi aurinko paisteli muutamana päivänä pari tuntia niin ehti vähän makoilla auringossakin ;)

Mut ehdottomasti paras juttu pyöräilyn lisäksi oli uinti merileijonan kanssa <3

Hienoin kokemus ikinä!

Tätä en onneks jättänyt väliin!

Pusi pusi! <3


MUKAVAA KESKIVIIKKOA! <3





sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Hiihtoloma Pyhätunturilla

Hiljaiseloa kirjoittelun puolella tänä vuonna ollut täällä blogin puolella. Olen vain niin keskittynyt tekemään kaikkea muuta mukavaa, että aikaa en ole raaskinut antaa blogille kovinkaan paljon. :P

Maaliskuussa olikin reissuja oikein kaksin kappalein, joten en ole ihan oikeasti oikein ehtinytkään istumaan koneen ääreen ja kirjoittelemaan. Hiihtoloma vietettiin jälleen Pyhällä koko perheen voimin hiihtäen ja lasketellen. Maaliskuun lopun vietin Lanzarotella pyöräillen. Siitä laitan postausta vielä erikseen.
Mutta nyt hiihtolomasta pientä kuvakollaasia ;)

Pyhätunturi <3

Hiihtokelit oli kohdillaan :)

Aamulla aloitettiin hiihtolenkillä...

...ja täytyy kyllä myöntää että suksi luisti hyvin ;)

Sitte mentiin mäkeen loppupäiväksi :)

Lautailu sujui hyvin, vaikka sitä harrastaaki vain kerran vuodes :D

Ja seurakin kun on parasta niin mäetkää ei näytä niin jyrkiltä ;)




maanantai 22. joulukuuta 2014

Luukku 21 - Huolla kehoasi

Venyttele, keppijumppaa, joogaa, tee pilatesta tai reikiä, käy bodybalancessa, rullaile kehoasi, rentoudu saunassa, ulkoile luonnossa, käy hierojalla, kokeile infrapunasuanaa, hierovaa tuolia tai piikkimattoa.

Meillä on käytössämme monia eri tapoja huoltaa kehoamme. Silti kehomme huolto jää yleensä viimeiselle sijalle tärkeysjärjestyksessämme. Mitä enemmän liikut, sitä enemmän tulee sinun myös pitää huolta kehostasi kehonhuollon keinoin. 

Säännöllisyys on avain sana. Sen ei tarvitse olla tunti kerrallaan, se voi olla vaikka vain 30 sekuntia kerrallaan. Kokeile esimerkiksi:
- venyttele etureidet suihkussa
- venytä niskan seutua saunassa
- tuo keppi makuuhuoneeseen ja herätessäsi tee muutama pyöräytys olkapäille kepin kanssa
- käy hierojalla 1 krt / kk ja varaa aina seuraava aika heti
- käy treenin jälkeen infrapunasaunssa vaikka vain 5 minuuttia
- istahda hierovaan tuoliin odotellessasi
- makaa piikkimaton päällä sängyssä samalla kun luet kirjaa
- ulkoile lasten kanssa ja hengitä sisään raikasta ulkoilmaa
- käy jooga tai bodybalance tunnilla
- tee yksi jooga liike esim. toinen alla olevista kuvista illalla ennen nukkumaan menoa ja rentoudu ja hengitä rauhallisesti sisään ja ulos
- venyttele takareidet kun hampaita pestessä
- rullaile esim. grid-rullalla samalla kun katsot salkkarit

Vaihtoehtoja on loputtomasti! Valitse itsellesi sopivat ja tee siitä säännöällistä. Lupaan sinulle että huomeet eron kehossasi ja mielessäsi! :)

Venyttele takareisiäsi ja selkääsi, päästä energia virtaamaan kehosi takapuolella vapaasti.

Venyttele etureisiäsi, lonkankoukistajia, selkääsi, rintaasi, 
jotta energiat pääsevät virtaamaan vapaasti myös kehosi etupuolella.


maanantai 11. helmikuuta 2013

Power Plate harjoittelu

Viime kesänä teimme ystäväni kanssa autoilureissun Keski-Suomen läpi Helsinkiin. Yksi pysähdyspaikkamme oli Tampereen Fressi, jossa otimme muutaman kuvan erilaisista Power Plate liikkeistä. Tarkoitus on ollut julkistaa kuvat jo silloin kesällä, mutta no.. vähän on jäänyt. :D Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Jos joku ihmettelee, mikä kumma Power Plate niin täältä Hyve-blogista löydät siihen vastauksen. 

Jos haluat tehdä kokonaisvaltaisen harjoituksen Power Platella, aloita venyttelemällä (asetukset 30 Hz, 30s, Low).
Lonkankoukistajat

 Pakaralihakset

Takareidet ja pohkeet

 Lämmittelyksi vielä muutama kehonhallinta- ja tasapainoliike niin olet saanut kropan hyvin hereille (asetukset 30 Hz, 30 s, Low).

 Vaaka


Yhden jalan kyykky, 
toinen jalka jumppapallolla

Seuraavana vuorossa lihaskunto- ja coreosio. Voit valita liikkeistä mieluisimmat ja tehdä ne joko paikka- tai kiertoharjoituksena. Tee liikkeet 2-3 kertaa (asetukset 35-40 Hz, 45-60 s, Low/High).

Syväkyykky

 Etunojapunnerrus

 Dippipunnerrus

Staattinen pito V-istunnassa


 Vatsakierrot kuntopallon kanssa

 Alavatsarutistus jumppapallolla

Lopuksi voit tehdä vielä palauttavia rentoutuksia (asetukset 40-50 Hz, 60 s, High).

Takareidet

Etureidet

Power Plate treeni on todella tehokas harjoitus niin lihaksillesi kuin hermostollesikin. 
Power Plate harjoituksen kestoksi suositellaan 30-45 min (max) eikä sitä suositella tehtävän peräkkäisinä päivinä (max 4 harjoitusta / vko). Se kiihdyttää aineenvaihduntaasi, vilkastuttaa verenkiertoa, vahvistaa lihaksiasi, lisää nopeita lihassoluja, rentouttaa ja ennenkaikkea SE ON KIVAA! :)

Jos olet kokeillut Power Plate harjoittelua, ja sinulla on siitä kokemuksia, jaa ihmeessä kokemuksesi alla olevaan kommenttikenttään. Arvostaisin sitä kovasti! :)